Rajamäen Uimahalli on avattu. Seuraamme tarkasti viranomaisten tiedotteita uusista mahdollisista toimenpiteistä virusepidemian rajoittamiseksi. Mikäli viranomaiset asettavat rajoituksia toimintaamme kohtaan, tulemme noudattamaan ja tiedottamaan niistä välittömästi.

Uimahalli on monen ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä liikuntapaikka ja osalle vesiliikunta on liki ainoa sopiva liikuntamuoto. Koronaviruksen aiheuttamiin terveysriskeihin tulee suhtautua vakavasti, mutta samalla on hyvä muistaa, että myös liikkumattomuus ja heikko uimataito voivat olla riskejä yksilön terveydelle.

Kaikissa uimahalleissa, kuten myös meillä  on hyvät valmiudet siivouksen tehostamiseen ja kokemusta eri infektiotautien ehkäisemisestä. Tämä helpottaa hygieniatason nostamista ja otamme käyttöön myös toimintamalleja, joilla pyritään vähentämään koronavirustartuntojen riskiä.

Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että koronavirus voisi levitä uima-allasvesien kautta. Sen sijaan koronavirustartunnan suurin riski liittyy uimahallin asiakkaiden tai työntekijöiden lähikontakteissa tapahtuvaan leviämiseen. Olemme tehneet järjestyitä ja rajoittaneet eri tilassa yhtäaikaa olevien henkilöiden määrää. Turvavälin pitämisessä  suurin vastuu on kuitenkin jokaisella asiakkaalla sekä henkilökuntaan kuuluvalla itsellään, ja jokaisen tulee toimia siten että tarvittava turvaväli pysyy pukutiloissa ihan samalla lailla kuin kaupan kassallakin.  Kahden metrin turvaväliä tulisi pitää niin vedessä kuin muissakin tiloissa toisiin asiakkaisiin ja hallin työntekijöihin. Toki perheet voivat mennä uimaan yhdessä ja normaaliin tapaan vanhemmat ovatkin vastuussa perheen pienimpien valvonnasta uimahallivierailun ajan. 

Uimahalliin ei tule lähteä, mikäli on pieniäkin hengitystieoireita. Uimahallin normaaleja peseytymisohjeita tulee myös noudattaa tarkasti. Erityisesti WC-tiloissa ja ennen uima-altaalle menoa on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta.

Toivomme, että asiakkaamme noudattavat annettuja ohjeita ja näin huolehtivat sekä omasta, että muiden asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuudesta. Tilanne on kaikille uusi ja käytännöissä tapahtuu varmasti vielä muutoksia tulevien viikkojen aikana. 

Älä tule hallille, mikäli

  • sinulla on todettu koronavirus tai sinulla on hiemankaan flunssan oireita
  • olet ollut läheisessä kosketuksessa tartunnan saaneiden tai kotikaranteenissa olevien ihmisten kanssa
  • mikäli olet palannut ulkomailta lähiaikoina, ulkomailta palaavien tulee edelleen noudattaa THL:n suositusta kahden viikon kotikaranteenista.

Mikäli kuulut THL:n määrittämiin riskiryhmiin, sinulla on mahdollisuus käyttää allasosastoa ja kuntosalia turvallisemmin vain riskiryhmille varattuna aikana torstaisin klo 10-12.

Kesäajan aukioloajat 1.6.-16.8.2020

ma, ti, ke ja pe 06.00 - 20.00

to 12.00 - 20.00

la-su 10.00 - 17.00

Uimahallin kaikki tilat on varattu vain riskiryhmiin kuuluville torstaisin klo 10-12

Kuntosalin sivuovi on kuntosalin sarja- ja kausirannekeasiakkaiden käytössä joka päivä klo 06.00 - 23.00 (to 12-23)

Huoltotaukoa ei pidetä heinäkuussa.

Kausirannekkeiden voimaansaattaminen

Keväällä lupasimme , että kausirannekeasiakkaiden kk-  tai vuosituotteita jatketaan automaattisesti asiakaspalvelussa sitten kun toiminta palautuu normaaliksi. Käyttämättömän ajan laskenta aloitetaan 13.3.20 päivästä. Eli jos kuukausi tuote on ostettu 1.3. ja se olisi ollut voimassa 30.3. asti,  asiakkaan tuotetta jatketaan 17 päivällä.Sarjatuotteet eivät vanhene.

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa asiakaspalveluun jo etukäteen tiedon siitä mistä päivästä haluat taas jatkaa kausirannekkeesi voimassaoloa

 

Kävijämäärien rajoitukset

1.6.2020 tulee voimaan 50 hengen kokoontumisrajoitus , jonka puitteissa myös uimahallin toimintatapoja tullaan muuttamaan sekä kävijämääriä rajoittamaan.

  • Rajamäen Uimahallissa turvallisuus varmistetaan asiakasmääriä rajaamalla, turvaetäisyyksillä sekä  hygieniaohjeistuksella.seuraavasti 1.6.2020 alkaen
    • Yhdessä tilassa voi pääsääntöisesti olla enimmillään 50 henkilöä kerrallaan
    • Kuntosalin asiakasmäärä on rajattu enimmillään 30 henkilöä kerrallaan
    • Kaikissa tiloissamme, myös pesutiloissa sekä uima-allasosastolla toivomme asiakkaiden noudattavan ohjeistusta 2 metrin turvaväleistä muihin kuin perheenjäseniin 
    • Monitoimi-, lämminvesi- ja lastenaltaassa suositus enimmäisasiakasmäärästä 15 henkilöä
    • Kilpa-altaassa voi olla enimmillään 6 hlöä /rata (myös vesijuoksuradat)
    • Uimaseuroille on varattu kilpa-altaasta 2 rataa, joilla enimmillään 8 uimaria /rata kerrallaan
    • Kahviotilat  ja aulatila enimmillään 50 henkilöä kerrallaan
    • Toivomme asiakkaidemme noudattavan suositeltua uinti-aikaa, joka peseytymisen kanssa on 1,5h.

Toiminta pukuhuoneissa, pesutiloissa ja saunoissa

Puolet kaapeista ja suihkuista on pois käytöstä turvaetäisyyden takaamiseksi. Kaikissa tiloissamme toivomme asiakkaiden noudattavan ohjeistusta 2 metrin turvaväleistä muihin kuin perheenjäseniin Myös saunatiloissa on syytä muistaa pitää 1-2 metrin etäisyyttä muihin saunojiin.

Ryhmäliikuntatunnit

Heinäkuun liikuntakalenteri  julkaistaan 15.6.2020 mennessä 

  • Ryhmien koko pienenee 15 henkilöön
  • Spinning-tilassa  pyörien määrää vähennetään 10-12 pyörään
  • Functional Training-tunnille on 8 asiakaspaikkaa
  • Asiakaspäätteellä ei ilmoittauduta ryhmäliikuntatunneille , kaikki ilmoittautuneet oletetaan saapuneiksi mikäli he eivät ole peruneet varaustaan
  • Tunnit tulevat varausjärjestelmään varattaviksi 7 päivää ennen tunnin ajankohtaa

Kahvio

Koronaepidemia vaikuttaa myös kahviomme toimintaan. Aamupuuro, salaattipöytä ja keittolounas eivät toistaiseksi kuulu valikoimaamme.Tarjolla on kuitenkin herkullisia, tuoreita leivonnaisia, täytettyjä sämpylöitä sekä terveellisiä smoothieita ja granoloita. Kahvio palvelee aukioloaikojen puitteissa.

 

 

 

Kevätkauden vauvauinnit

Kevään 2020 vauvauintien käyttämättömät kerrat siirtyvät aikaan, jolloin toimintamme on jälleen palautunut normaaliksi. 

Kevään uimakoulut siirtyvät syyskaudelle, kesällä ei pidetä kesäuimakouluja

Kevään uimakouluihin ilmoittautuneet siirretään automaattisesti syksyllä alkaviin ryhmiin. 

Kausirannekkeet

Kausirannekeasiakkaiden kk-  tai vuosituotteita jatketaan automaattisesti asiakaspalvelussa sitten kun toiminta palautuu normaaliksi. Käyttämättömän ajan laskenta aloitetaan 13.3.20 päivästä. Eli jos kuukausi tuote on ostettu 1.3. ja se olisi voimassa 30.3. asti,  asiakkaan tuotetta jatketaan 17 päivällä.

Easyswim-ryhmät

Kevätkauden easyswim-uimakoulujen käyttämättömät uima-kerrat siirtyvät aikaan, jolloin toimintamme on jälleen palautunut normaaliksi.

Uimahallisynttärit

Toistaiseksi ei järjestetä uimahallisynttäreitä 

 

Kesäajan aukioloajat 1.6.-16.8.2020

 

ma, ti, ke ja pe 06.00 - 20.00
to 12.00-20.00
la-su 10.00 - 17.00

Uimahallin kaikki tilat on varattu riskiryhmiin kuuluville torstaisin klo 10-12

Kuntosalin sivuovi on kuntosalin sarja- ja kausirannekeasiakkaiden käytössä joka päivä klo 06.00 - 23.00 (to 12.00 - 23.00)

Allastilat sulkeutuvat 15 min ennen uimahallin sulkemisaikaa

 

Poikkeusaukioloajat

19.6. - 21.6. 2020

Uimahalli on suljettu juhannuksena

Kuntosali palvelee normaalisti voimassa olevalla rannekkeella sivuoven kautta klo 6-23.

 

Huoltotaukoa ei pidetä heinäkuussa 2020

 

 

Aukioloajat 17.8.2020 alkaen

 
ma, ti, ke ja pe 6-21

to 10-21
la ja su 10-19

Allastilat sulkeutuvat 15 min ennen uimahallin sulkemisaikaa eli arkisin klo 20.45 ja viikonloppuisin klo 18.45!
Hyppyallas suljetaan torstaisin klo 20.00!

Sivuoven aukioloajat

arkisin klo 21-23,
la ja su klo 6-10 sekä klo 19-23. 

Kuntosalilta tulee poistua klo 23 mennessä.

Kahvio on auki uimahallin aukioloaikojen puitteissa.

 

 

Poikkeusaukioloajat
Verkkokauppa

Verkkokauppa

Lataa uusi kuukausi tai
>osta 10 – kerran tuote

 

Lue lisää
bus

Näin pääset perille

Katso ajo-ohjeet ja julkisen liikenteen aikataulut

 

Aikatauluihin

Ajankohtaista

Rajamäen Uimahalli - Edelläkävijä