Puolentunnin mittaisissa merenneitouimakouluissa keskitytään enemmän viehättävään hauskuuteen kuin uintitekniikan opetteluun. Delfiinipotku tosin tulee varmasti tutuksi, kun lapset pääsevät kokeilemaan monoräpylää, jossa molemmat jalat ovat yhdessä. Kurssilla tehdään merenneitohelminauha ja keksitään itselle merenneitonimi. 

Viimeisellä, eli viidennellä kerralla, maskeeraamme pienet merenneidot heidän niin halutessaan ja vanhemmat voivat tulla altaan reunalle ottamaan heistä kuvia. Kuvaustilanteessa pidetään huoli, että vain oma lapsi päätyyn oman vanhemman valokuviin. Kurssin aikana otetaan mahdollisuuksien mukaan valokuvia merenneidoista myös veden alla. Kuvien ottamiseen pyydetään vanhemmilta erikseen lupa ensimmäisellä uintikerralla.

Merenneitouimakoulun kesto on 30min ja tasoja on kolme. Merenneidonpyrstöjä on lainattavissa, mutta myös oman saa tuoda mukana.

Hinta 60 €.

1-taso

1-tason vaatimuksena on, että lapsi ei pelkkää vettä ja on halukas oppimaan uimaan. Uimakoulu tapahtuu 100cm vedessä.

2-taso

 2-taso edellyttää lapselta 10m. uimataitoa vatsallaan (esim. Norpat-uimakoulun käynyt.) Uimakoulu tapahtuu pääosin 100cm vedessä, mutta vesi nousee tunnin aikana.

3-taso

3-tason vaatimuksena on, että lapsi pystyy toimimaan 130cm vedessä sekä osaa uida 10m selällään & vatsallaan.

 

Ilmoittautumiseen

Huoltotauko
30.6.- 29.7.2018

UIMAHALLI ON SULJETTU
Kuntosali on avoinna
joka päivä 6-22 
(kulku sivuovesta sarja- ja kausirannekkeilla)

Asiakaspalvelun päivystys

ma ja to klo 15-18
puh: 0400 303603

Kesäaukioloajat

30.7.-12.8.

ma-ke, pe klo 6.00-20.00
to klo 10.00-20.00
la-su 10.00-17.00

13.8.2018 alkaen

ma-ke, pe klo 6.00-21.00
to klo 10.00-21.00
la-su klo 10.00-19.00

Sivuoven aukiolojat kesä- ja elokuussa

arkisin klo 20-22,
la ja su klo 6-10
sekä klo 17-22. 

Kuntosalilta tulee poistua klo 22 mennessä.

Aleajan sarja- ja kausirannekkeilla arkisin klo 6-15

Kahvio on auki hallin aukioloaikojen puitteissa.

 

Poikkeusaukioloajat
Verkkokauppa

Verkkokauppa

Lataa uusi kuukausi tai
>osta 10 – kerran tuote

 

Lue lisää
bus

Näin pääset perille

Katso ajo-ohjeet ja julkisen liikenteen aikataulut

 

Aikatauluihin

Ajankohtaista

Rajamäen uimahalli on Suomen energiatehokkain uimahalli